tiistai 31. tammikuuta 2017

Love me do messutunnelmia

Kiitos Love me do, todellakin hurmaavan erilainen häätapahtuma. 21. ja 22.1.2017 päivät saavat edelleen hymyilemään. Tunnelma Kaapelitehtaalla oli huikea. Jälleen kerran täytyy myöntää, että viikonloppu oli sen verran kiireinen, etten paljon ehtinyt kameraa käyttämään. Kuvat on otettu ennen messujen aukeamista ja juuri ennen sulkemista. Kansainväliseen häämuotinäytökseen oli pakko päästä ja hyvä että menin, sillä näytös muuttui ihan oikeaksi kosinnaksi. Itkuilta ei tämäkään tyttö välttynyt.
















Suosittelen tutustumaan tapahtuman ihanaan meininkiin Instagramissa, hästägillä #lovemedo2017

Love me do -häämessut pidetään taas 7.10.2017, joten siellä taas nähdään.

Somistevuokraamon väki

tiistai 17. tammikuuta 2017

lauantai 14. tammikuuta 2017

Kiitos ihanat, meitä äänestäneet! ♥

Somistevuokraamo on voittanut toista vuotta peräkkäin Vuoden Hääyritys -äänestyksessä Juhlatarvikevuokraamot -kategorian! Sanat eivät riitä kuvaamaan näitä tunteita. Tuhannet kiitokset kaikille meitä äänestäneille!



Tavataan viikon päästä Love me do -häätapahtumassa.

Somistevuokraamon väki

perjantai 30. joulukuuta 2016

Hyvää uutta vuotta

Somistevuokraamo toivottaa kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille iloista uudenvuoden juhlaa ja onnea tulevalle vuodelle! Iso kiitos tästä vuodesta. ♥



Tapaamisiin ensi vuonna!

♥ Somistevuokraamon väki ♥ 

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Joulun kunniaksi

Love me do:n hurmaavassa joulukalenteriluukussa tänään: "Älä osta yhdeksi päiväksi sitä, minkä voit vuokrata edullisesti." Somistevuokraamo tarjoaa joulun kunniaksi alennuksen uusista tilauksista!



Somistevuokraamon väki toivottaa kaikille suloista joulua


maanantai 19. joulukuuta 2016

Suloista joulua teille kaikille ♥

Joulu saapuu ihan tuossa tuokiossa. Me täällä Somistevuokraamolla pakkaamme vielä loppuvuoden lähetyksiä ja laitamme ne matkaan. Toimitusten poikkeusaikataulujen vuoksi emme ota vastaan loppuvuodelle lisää toimitettavia tilauksia, vain noudot keskusvarastolta ovat mahdollisia. Joulunpyhinä olemme joululomalla.



Somistevuokraamon väki toivottaa kaikille suloista joulua

Vuoden hääblogeja äänestetään taas ja haussa on myös 2 messureportterin paikkaa. Käykää katsomassa! Voit ehdottaa omaa suosikkiasi kilpailuun TÄÄLLÄ



maanantai 5. joulukuuta 2016

Olemme mukana Vuoden Hääyritys -äänestyksessä ♥

Olemme mukana Vuoden Hääyritys -äänestyksessä! Kiitos teille ihanat, jotka olette ehdottaneet Somistevuokraamoa äänestykseen. Olemme niin liikuttuneita ja kiitollisia tästä. ♥ KIITOS ♥

Viime vuonna meidät palkittiin kategoriavoitolla ja olemme tänä vuonna jälleen ehdolla kategoriassa Juhlatarvikevuokraamot. Äänestämään pääset täältä!



Nähdään messuilla tammikuussa ja kiitos kaunis jos olemme äänesi arvoisia Vuoden Hääyritys -kisassa ♥ Täältä voit lukea lisää ko. häämessuista www.lovemedo.fi

Somistevuokraamon väki  

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulu on jo ovella!



Jouluisia ideoitamme löydät osoitteesta www.amoriini.com/joulu/


Muista myös jouluradio osoitteessa www.jouluradio.fi

Somistevuokraamo & amoriini.com Juhlaopas toivottavat kaikille suloista joulunalusaikaa

maanantai 21. marraskuuta 2016

Vuoden Hääyritys 2016 -nimeämiset on aloitettu!

Love me do -häätapahtuma järjestää yleisöäänestyksen yhdessä amoriini.com Juhlaoppaan ja Häät -lehden kanssa. Käy ehdottamassa juhla-alan yritystä, joka mielestäsi ansaitsee tämän arvonimen! Omaa suosikkiasi voi ehdottaa Love me do -häätapahtuman sivuilla 3.12.2016 saakka ja varsinainen äänestys alkaa 4.12 päättyen 8.1.2017.

http://www.lovemedo.fi/artikkelit/vuoden-haayritys-2016

Somistevuokraamon väki


maanantai 14. marraskuuta 2016

#rakastasellaisenakuinolen

Love me do on rakkauden asialla! Nyt myös Somistevuokraamo. Tartuimme haasteeseen, jolla halutaan kertoa koko maailmalle kuinka tärkeää on rakastaa ja miten tärkeää juuri se on, että me kaikki kelpaamme sellaisina kuin olemme. Meitä ei tarvitse muokata, eikä toisille saa luoda paineita. Me olemme parhaita juuri sellaisina kuin haluamme olla! Rakkaus kuuluu kaikille! ❤

Ota itsestäsi selfie oman statementtisi kanssa, lisää hästäg #rakastasellaisenakuinolen, postaa omaan someesi ja haasta ystäväsi mukaan tärkeään sanomaan! Kiitos!

Tutustu kampanjan upeisiin sanansaattajiin - Love me do Sweetheartseihin ja lue lisätiedot täältä: www.lovemedo.fi/artikkelit/love-me-do-statement-2017



❤:lla Somistevuokraamo